ERIKOISPOSTAUS | Elämäni hevoset

Joillakin saattaa yksi hevonen pysyä elämässä läpi elämän, toisella taas se saattaa vaihtua ihan yht' äkkiä monta kertaa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Ensimmäinen hevosemme oli Vilke Henrik. Voiko täydellisempää hevosta toivoa? Väritykseltään liinakko, neljä sukkaa jalassa ja iso läsi päässä. Voi... Vilke ei ollut terve. Sillä oli koko ajan häikkää jaloissa, tarkemmin hankositeissä. Hevonen leikattiin kaksi kertaa ja piikitettiin lukemattomia kertoja. Minä ja Anne ollaan vieläkin virallisesti sen omistajia, itse olin silloin neljä. Muutaman puomiluokan kerkesin mennä ja Anne HeC ja 60cm. Raviuran jälkeen Vilkestä tuli nimittäin hyvä ratsu, mutta kuinka ollakkaan kaikki loppui 5.9.2003 kun hiekkaähky vei ruunan.

Vilke nuorempana 

Seuraavana meille tuli persoona isolla P:llä! Nimittäin Nokonuuka! Nököstä ei aina tiennyt pitäisikö sille itkeä vai nauraa, sillä tuolla tammalla oli aina pilkettä silmäkulmassa! Sen paras kaveri oli pieni, musta shetlanninponi Ronja. Ne menivät aina, joka ikinen päivä aitojen ali päiväksi jonnekkin metsään ja tulivat takaisin juuri ennen kuin hevoset otettiin sisälle. Ronja ja Nökö olivat aina muutaman sadan metrin päässä pihasta ja ne näki kyllä kun katsoi, kiinni ne eivät vain suostuneet antamaan. Nökö oli ratsastaessa ja ajaessa todella mukava, ainoa ongelma sillä oli vaan ettei vauhtia löytynyt tarpeeksi ravuriksi. Nökö myytiin Vesannolle harrasteratsuksi ja nykyisesta olinpaikasta ei ole tietoa.

Nökö

Tässä vaiheessa äiti kerkesi jo vannottaa ettei meille tule enää ikinä hevosta. Mutta kuinka ollakkaan, kului kaksi viikkoa ja meillä oli lämminverinen Arossa. Zack oli mukava ruuna. Hevonen omistettiin kimpassa, jossa iskä ajoi satunnaisesti kilpaa. Lopulta kimpasta tuli niin vaikea ja siihen tuli omistaja joka omasta mielestään tiesi kaiken hevosista, vaikka ei osannut edes valjastaa. Elämänsä ainoan voiton Zack juoksi äidin valmentamana. 2012 jouduttiin ruuna lopettamaan vatsahaavan takia.

Zack ja iskä raveissa

Seuraava hevonen oli tärkein elämässäni, Sign of Storm eli Sikke. Tamma oli luonteeltaan todellinen tamma! Ikinä ei tiennyt mitä sen päässä liikkuu ja mitä se tahtoo. Sikke oli hyvä juoksemaan, meni parhaillaan pätkiä viittätoista, mutta hengitys ei pysynyt hommassa mukana. Ratsastelin sillä noin kerran viikossa ja lopulta meillä syntyi täydellinen luottamus. Kenekään muun kanssa Sikke ei tullut yhtä hyvin juttuun. Heinäkuussa 2012 tamma lähti siitostammaksi entiselle omistajalleen Kempeleehen. Sitä olisi tarkoitus lähteä kohta puoliin katsomaan.

Sikke 

Viimeisin on Valodze. Valo opetti minulle eniten ratsastuksesta, hevosen hoidosta ja kenttäratsastuksessa. Olen ikuisesti kiitollinen Leenalle että sain tätä tammaa hoitaa. Meillekkin syntyi todella kova luottamussuhde.

Valo

On ollut myös lukemattomia ratsastuskoulujen hoitohevosia, mutta ne ei ole ollut niinkään tärkeitä. Kesällä 2010 oli myös vuokralla yksi suomenhevonen. Mutta nämä viisi on tähän mennessä olleet ne tärkeimmät.