Allun pikaiset kuulumiset!

Allu tiistai - aamuna
Laadun takaa äidin puhelin!

Mitäs meidän spanjeli... Ensimmäisinä öinä täällä ei nukuttu yhtään, sydään kahta kipulääkettä, ruoka maistuu hyvin, juo OK, pissaa normaalisti ja tänään kakkasi ensimmäisen kerran sitten maanantain! Eli parempaan suuntaan ollaan selvästi menossa. Oikea etutassu on kipeä, painoa ei haluaisi sille laittaa. Selkä ihan OK. Saa nähdä mitä tulee ensi yöstä! Osku meinaa kovasti auttaa esim. viemällä Allun viltin pois. Mutta kyllä siitä näkee silti että se ymmärtää, että isommalla ystävällä on joku hätänä.

Eilen käytiin Kalpa - Kärpät pelissä jonka Kalpa vei 4-0! Loistavaa! Räntää on satanut tämän päivän, ensimmäiset kokeet on saatu takaisin ja niissä karkea ka. on 7 pintaan. Tänään oli hissan koe joka tuntu tosi hyvälle! Perjantaina sitten enkku. 

Allu vuosi sitten samoihin aikoihin

Ei niin hyvä päivä...

Ihan ensiksi haluan sanoa, että meidän entinen rescue-koira Titta lopetettiin vuosi ja kaksi päivää sitten aivokasvaimen takia. Titan muistoa kunnioittaen <3

Ja sitten tämän päivän ei niin mukaviin tapahtumiin. Aamuhan alkoi sillä, että mulla oli kurkku tosi kipee, kun ois puukolla hakattu uudelleen ja uudelleen. En saanu mitään menemään alas, joten jäin kotii. Äiti tuli sitten puoli kymmenen aikoihin hakemaan Allun lenkille. Sitten kohta soi puhelin, että Allu on jäänyt auton alle ja äkkiä Tervon eläinlääkärille.

Pientä vinoutta tuossa ensimmäisessä lannenikamassa havaittavissa

Eläinlääkäri tunnusteli, paineli ja kokeili ja sanoi ettei täällä mitään tunnu olevan rikki. Tässä vaiheessa ei halunnut kuin istua vasemmalla kankulla ilman että varaa painoa oikealle etutassulle. Ell päätteli siitä, että etutassussa on jotakin ja sanoi ettei se kuitenkaan ole luuvaurio. Tätähän me ei uskottu ja lähettiin ajamaan Kuopioon yksityiselle. Siellä ell tutki ja sanoi, että oikeassa lonkassa jotain. Sitten rauhoittavaa nassuun ja kuviin!

Etupäässä ei mitään vikaa

Kuvissa ei löytynyt etupäästä mitään, mutta takapäässä oli ensimmäisessä lannenikamassa murtuma. Se ei ollut pahasti "levinnyt" tai painunut, joten hoidoksi tuli kipulääkettä ja 2 - 3 viikkoa liikuntakieltoa. Eli tasantarkkaan pissille ja sisälle. Pitää käydä sen aivoja aktivoimassa keskiviikosta etiäpäin, huomenna on nimittäin Kalpan peli!

Mutta tässä selvä murtuma...

Kiusaaminen

Vaikka tätä ei moni uskoiskaan, niin mua on kiusattu koulussa jo kolmosluokalta lähtien. Oon kiertäny kaiken maailman psykologit, kuraattorit, kaikki kolme rehtoria jotka meillä on ollu 8-vuoden aikana... Oon tosi herkkä puhumään tästä aiheesta, mutta päätin silti tehdä oman postauksen. Katsoo mitä tästä tulee...

Se alko siis kolmosella, jollon meillä oli opettaja joka ei sillon tehny asialle mitään. Alku oli vaan muutamia pikku kinoja, jotka sovittiin ja kirjotettiin reissuvihkoon. Siihen kö ei alusta asti puututtu, niin siitähän se lähti vaan kasvamaan... Olisko ollu josku 4-luokalla kun mut meinattiin ekan kerran hakata. Naulakoilla. Alakoululla. Emmä siitä sillon sanonu kellekkään, ajattelin et se on vaan 'läppää'.

Oon kaiken lisäks ollu aina tosi herkkä itkemään. Ja se ei yhtää helpottanu tilannetta. Vaikka en ois ikinä kellekkään opettajalle menny sanomaan, niin näki sen musta jos kaikki ei oo OK. Normalisti oon aina ollu tosi puhelias, mutta jos kiusaamista on ollu nii en oo ees omaa mielipidettä uskaltanu tunnilla sanoo ja oon ollu vaa hiljaa.

Kutosella se oli sitä, että mut vaan yksinkertasesti jätettiin porukan ulkopuolelle. Sillon tuntu et mä oon oikeesti yksin ja kukaan ei halua olla mun kanssa. Siitä mulle on kai jäänykki pahimmat traumat. Siitä ettei kukaan välitä. Kaikki nauraa. Kukaan ei halua olla mun kanssa. Ja se näkyy vielä tänä päivänäkin, en luota helposti muihin, mut on jätetty liian monta kertaa.

Pahin alkoi kuitenkin "vasta" seiskalla. Nimittäin Facebook. Ryhmät. Oon aina ollu reipas käyttämään facee, laittanu sinne kuvia ja kirjottanu. Mulla ei oo ikinä ollu tää pahin kiusaaja facessa kaverina ja suojaukset on ollu sitä luokkaa, ettei se nää kun multa valokuvaus-kansion. Kaikki muu on piilotettu. Kuitenkin se sai jotain kautta mun kuvia muokattavakseen. Poistin sitten meidän luokkalaisia aika reilulla kädellä sieltä ja se loppu. En vieläkään tiedä tarkkaan kuka kuvia on antanut, mutta mulla on epäilykseni. Nykynen ystävä kuitenkin kerto ja linkkas mulle facessa näitä keskusteluita mitä musta on kirjotettu. Mulle tehtiin oma ryhmä, missä on hyvä puhua paskaa. Emmä voinu sitä sillon käsittää. Soitin vaan itkusena iskälle, joka soitti kuraattorille ja kävin puhumassa tästä. Sitte iskä lähti kiusaajan porukoille puhumaan, mutta ei niitä kiinnostanu. Sano vaan että käy ite sanomassa. Tossa alhaalla näkyy muutama kiusaajan kirjottama teksti.

"en jätä maria rauhaan ku vasta sillon kun se ampuu ittesä kiusaamisen takii tai vaihtaa edes koulua"

"mari ei pyhävitun nimeen saa mitä se haluu se on perseaukista porukkaa ja en tosiaan oo kusipäille kade"

"nNO MÄ INHOON SITÄ SYDÄMMENI POHJASTA KOSKA SE ON KUSIPÄÄ

SEN LUONNE JA ULKONÄKÖ PELKÄSTÄÄN VITUTTAA MUA SEN KOKO OLEMUS ON IHAN HIRVEETÄ KÄSITTÄMÄTTÖMÄN VITTUMAISTA PASKAA"

"eikö niin ettei maria pidä kannustaa eikä sääliä jos sitä kiusataan kun se on ite pilannu elämänsä olemmalla kushpää"

Noin. Tätä musta puhuttiin netissä. Ja tossa on vaan osa. Toi ei ehkä teistä näytä pahalle, mutta sillon ku oot jo viis vuotta kestäny tota melkein pävittäin, nii sitä ei enää kestä.

Tosta käytiin kunnon keskustelut, mutta ei se mihinkää johtanu. Se jatku nyt syksyllä. Siitähän ne hommat vasta alko. Nyt toivon, että tää loppu. Oon käyny jo niin pohjalla etten välttämättä enää jaksais. Onneks mun tilannetta on helpottanu perhe ja ne kaverit, jotka on oikeesti pysyny mun rinnalla. Tästä mä huomasin kehen kannattaa luottaa ja kehen ei. Omanikäsiä ystäviä mulla on Tervossa kaks.

Haluan näin postauksen lopuks kiittää niitä, jotka on pysyny mun lähellä. Ilman teitä en tiijä oisinko tässä. Ja te, jotka ootte kiusannu/kiusaatte niin lopettakaa se. Ja pyytäkää anteeks. Siitä voi oikeesti tulla traumoja muiden ihmisten kanssa. Ite en esimerkiks pysty kahtomaan vieraita silmiin. Ollenkaan. Ja se johtuu puhtaasti kiusaamisesta.

I just wanna feel this moment!

Kouluun lähössä torstaina

 "Viisaus on sitä, 

että on hullu, 

kun olosuhteet sen sallivat!"

Tämmönen teksti luki teepaketissa joka tänään ostettiin. Se oli must be ostos koska teksti. Aamulla käväsin koululla 12 asti ja siitä lähettiin ajelemaan Kuopioon päin. Mättöö Raxissa, hyvää teetä (tsek ja tsek), Matkuksessa shoppailua ja illalla leffa ja karkkia! Skopunktenista löysin talvikengät 39,90e, mustan pipon 6,95e, koirille luita 2,50e ja Ikeasta maton, kynttilöitä, keittiö-hommia ja kaappi.

Koulussa oli siis Koulun ja kodin päivä, eli tehtiin hissan hommia ja vikalla tunnilla oli oppilaskunnan ohjelmaa jossa hoidin musiikin. 

Kellään muulla ei oo yhtä kivoja juoksumaisemia!

Lisäks oon innostunu juokseen! Nilkka ei reagoi ainakaan yhtä vahvasti enään ja sain uudet juoksu popottimet, eli nyt on hyvä juosta! Ainut vaan että vettä tulee kö esterin persiistä... Ja syksy tullee... ja pimmeet.... ja talvi... Mutta lähetään syyslomalla käymään Kuusamossa! 

Lisäks Cheek julkas eilen tosi kivan levyn! Oon ihan lovena tohon 'Niille joil on paha olla' - biisiin koska tää menee niille joil on paha olla, kun elämä lyö 100-0. Mutta nyt voisin pari kollaasia luoda teijjän iloks ja painua nukkumaan. Huomenna innokkaana siivoon ja alotan lukemisen hissan ja enkun kokeeseen! 

Teinipeili liikuntasalissa

ERIKOISPOSTAUS | Hevosenhoitaja

Ihan ensimmäisenä tulee varmaan monelle mieleen se ratsastuskoulussa oleva 10-vuotias tyttö, joka on saanut itselleen hoitoponin ja tehtäviin kuuluu varusteiden- ja harjojen putsaaminen kerran viikossa. Ja sitten kun taluttaa tarpeeksi monella tunnilla saa ilmaisen tunnin. Tää on yks kuva asiasta. Erilaisia hoitaja-omistaja diilejä on monenelaisia. Tärkeintä kuitenkin mielestäni tässä on luottamus ja kunnioitus. On diili mikä hyvänsä, täytyy hoitajan kunnioittaa ratsastajan päätöksiä ja asioita mitä hän käskee sinun tehdä. Sen vastavaikuttajana onkin se, että omistaja luottaa hoitajaan.

Joku sanoo että hoitaja hoitaa ne "paskaduunit". Mun mielestä sanavalinta on väärä, mutta sen vastapainoksi se myös tavallaan pitää paikkansa ja niin se kuuluu olla. On oikein ratsastajaa kohtaan, että sen ei tarvitse huolehtia hevosesta ja siitä että hevonen on valmis silloin ja tällöin, että sillä on oikeat varusteet, hokit jaloissa tarpeen vaatiessa, leititettynä jne. Ratsastajalla on varmasti paljon muutakin hommaa!

Minun hoitamiseni alkoi myös ratsastuskoulussa. Silloin hoidin shetlanninponia nimeltä Robbe eli Roope. Siitä homma siis alkoi. Ratsastus on ollut aina hauskaa, mutta en ole sellainen ratsastaja joka haluaa tehdä aina kaiken täydellisesti, joka haluaa että hevonen menee niin kuin kunnon este- tai koulutykit. Oon aina tykännyt enemmän käydä maastossa ja tehdä kaikkea hauskaa hevosten kanssa! Eniten mua kuitenkin on hevosten hoidossa auttanut jo edesmennyt Valodze, jota hoidin heinäkuusta 2012 huhtikuuhun 2013. Valon omistajan kanssa oli diili, että käyn kerran viikossa hevosta juoksuttamassa tai ratsastamassa. Valon omistajan ansiosta eksyin kenttä-piireihin ja hoidan nykyään näitä neljää hevosta! Valo kuitenkin huhtikuun alussa joutui herpeksen uhriksi ja se piti lopettaa vahvojen oireiden takia. Se oli kova paikka. Onneksi Riia tuli kuitenkin samoihin aikoihin Tervoon niin sain siitä itselleni ystävän. Elokuussa aloin sitten hoitamaan Sakua, Norppaa, Ossia ja Lolloa. Meillä diili on, että käyn tallilla auttamassa aina kun apua tarvitaan ja kisoissa olen mukana.

Se on upea tunne kun sinulle sanotaan kisojen jälkeen yksinkertainen sana, 'Kiitos'. Tai kun sinua pyydetään mukaan toisiin kisoihin. Kun hevonen alkaa luottamaan sinuun. Kun se ei enää kisapaikalla hypi ja pompi kolmantena jalkana. Ne on upeita tunteita. Niiden ansiosta tätä jaksaa tehdä!

Lopuksi haluan jakaa teille vielä Kisamatkalla - blogissa viime joulukuussa julkaistun tekstin, jonka Sennin hevosenhoitaja on kirjoittanut! Tämä kannattaa kaikkien lukea: Joulukuun Bonus: Petra Puhuu - Hevosenhoitajan mietteitä ja sen lisäksi video, joka koskettaa kaikkia jotka hevostelua harrastaa: Mahdollisuuksien hevonen.

Bäk tö fhotografing!

Vai mitenkä se meni! Oon kuitenkin alkanu nyt kuvailemaan taas enemmän ja maanantaina kävinkin kuvaamassa Annee ja Aadaa pellolla kun ne kävi siellä. Kuvissa mukana siis pv-r. Aspenhill's Ivanhoe ja pv-r. Quistro.

Kävin tänään opon luona ja juteltiin mitenkä mun kannattaa hakee valokuvaajaks ja sitten toiseks lukio. Koska lukiossa saa otettua valokuvauskursseja, niin siinä sitten huomaisi onko se ammatti sitä mitä haluan. Ens vuonna pitäiski tietää mitä haluaa, iiik! Nyt jos kuitenkin lähtisin lukemaan huomiseen kemian kokeeseen niin olisi ihan hyvä.

Ypäjää, Sorsasaloo, treenejä...

... mutta nyt kolme viikkoa kisoitta! Tässähän onkin keretty käydä jo Ypäjällä hakemassa Norppikselle 4-vuotiaiden kenttähevosten kakkos-palkinto Nuortenhevosten festivaaleilla, Kuopiossa käyty rataesteitä pomppimassa vaihtelevalla menestyksellä ja nyt viikonloppuna oli Simpan reenit Arossa. Eli menoa on riittänyt!

Sakun kanssa lenkillä Ypäjällä

Lisäksi viikko sitten perjantaina 6.9. vietin päivän KYS:sin päivystyksessä, kiitos hullujen autoilijoiden tuossa meidän koti-tiellä... Seurauksena vasemmasta kädestä kyynärnivelessä rosoisuutta... Viikonloppu olisi pitänyt kuulemma pitää kantosidettä, mutta minä lähdinkin jo lauantai-iltana kohti Ypäjää.

Tämä viikko menikin muuten 'peace of cake', mutta perjantaina menin meidän omat ulkorappuset aika ryminällä alas jolloin samalla nyrjähti nilkka... Perjantaina kävin kuitenkin vaivalloisesti laittamassa hevosia valmiiksi ja pakkailemassa autoa ja launatai-aamuna lähdettiin puoli yhdeksän maissa tallille, ratsastettiin yksi 3-vee ja ajeltiin Sorsasaloon. Siellä mentiin siis vaihtelevalla menestyksellä. Tänään olikin Simpan reenit joissa 4-veet ja Ossi hyppäs. Niitä siinä siis laittelin.

Itse katoan perjantaina kohti Kuopioo ja lähdenkin Leenan luokse viikonlopuksi!

Viimeaikaiset kuulumiset

Ihan omatunto kolkuttaa kun en ole täällä nyt käynyt kirjoittamassa! Syyskuu tuli ja tästä nämä syysilmat taas alkaa. Ensimmäistä syysflunssaakin jo sairastelen, elikkäs tänään en mennyt kouluun.

Käytiin 25.8. Mäntyharjulla estekisoissa jossa Sakke meni 80cm kuudellatoista virhepisteellä ja 90cm kuudella virhepisteellä. Kunkku metrin neljällä virhepisteellä ja 110 nollilla ja sijottui! Tämä oli päivän yksi positiivinen yllättäjä. Lisäksi mukana oli myös Ripa joka kaikkien yllätyksenä meni metrin puhtaasti ja 110 yksi alas.

Viime viikko oli muuten todella huono, mutta hommaa paransi että lähdettiin käymään perjantaina Vilman, Outin, Millan ja Sonjan kanssa Kuopiossa! Linkussa tuli kiitettävästi naurettua. Käytiin ensin Subwaylla syömässä, Carlsonilla josta löysin Lumene Natural Code:n ripsarin viidellä eurolla ja hiusvärin. Illan tarkoitushan oli käydä katsomassa Luukaupunki ja se yllättikin positiivisesti! Oli nimittäin todella hyvä! Torstaina käväisin myös kuvaamassa yhden estevalmennuksen ja lauantaina olinkin tallilla jynssäämässä kamoja.

Yhtenä aamuna kouluun lähdössä

Eilen lähdettiin yöllä jo kolmen aikoihin tallille ja siitä ajelemaan Keuruulle. Paikan päällä oltiin seitsemän jälkeen. Heti kun Kunkku lähti kouluradalle, alkoi tulemaan kaatamalla vettä ja sitähän myös tuli. Paljon. Kunkulla ei mennyt koulu erityisen hyvin ja siitä tulikin vajaa 50%, rataesteillä otti viisi alas ja maaston meni puhtaasti. Lopullisilla sijoilla oli 6/8. Harrasteessa neljä veet, eli Saku ja Norppa ei olisi halunnut mennä tuomaripäätyyn ja Saku sai vaille 60% ja Norppa päälle 60. Esteillä Sakelle tuli 8vp, Norpalle 4. Maastossa Norppa ei olisi halunnut mennä punaisten esteiden yli, eihän ne ole maaston värisiä, eli tuli kaksi kieltoa. Lisäksi veteen meni käynnissä, joi antaumuksella vettä ja matka jatkui! Sakke oli päivän yllättäjä ja meni maaston puhtaasti! Sitten ajeltiinkin takaisin, haettiin Heseltä ruokaa ja kotona olin jo 11 jälkeen.

Tämän viikon sunnuntaina lähdetäänkin Norpan ja Sakun kanssa Ypäjälle, siitä voi tulla eksoottista!

Sakke-makkara eilen autossa